Juankoskelainen teinibändi Deens viihdyttää Kuopion MP-näyttelyssä.
 
-Meillä on ohjelmistossa biisejä Purplesta Tina Turneriin. Legendaarisia rock-kappaleita, kertoo yhtyeen kitaristi Iiro Uusitalo.

Hänen mukaansa ohjelmistoa on hieman sorvattu Kuopion MP-näyttelyn keikkaa varteen. Mutta mitään suurempaa rukkausta ohjemistoon ei ole tehty. Syy on selvä.
-Minulla ja rumpalilla on menossa yo-kirjoitukset ja ne ovat vieneet vähän aikaa ja keskittymistä sinne.
 
Deens on soittanut tällä kokoonpanolla kolme vuotta, mutta yhtyeellä on ikää jo kahdeksan vuotta.
-Olimme viidennellä luokalla koulussa kun aloiteltiin, sanoo Uuusitalo.
 
Deensin kokoonpano: kitara: Iiro Uusitalo, laulu: Siiri Torvinen, rummut: Sonja Tuppurainen ja basso: Akseli Uusitalo​​​.
Kuva: Pauli Smolander