Kuopion MP-näyttely 2018 teki Kuopion MP-näyttelyn kävijäennätyksen; 4700 vierailijaa viikonlopun aikana. Tämä oli hieno saavutus jälleen. Onhan näyttelymme kävijämäärä ollut tasaisessa kasvussa.
 

Näyttelyvastaava Jarmo Korhosen johtama näyttelytiimi teki lähes vuoden ajan mainiota pohjatyötä ja valmisteluja onnistunutta näyttelyä varten.
 
Itse näyttelyn kruunasi mainio ja runsaslukuinen talkooväki, joka sai pelkästään positiivista palautetta, niin vierailijoilta, kuin näytteilleasettajilta. Hienosti hoidettu jälleen kerran!
 
Saimme kiitosta ystävällisyydestä ja hyvästä yhteyshengestä.  Yleisö ja näytteilleasettajat viihtyivät ja lupasivat tulla myös ensi vuonna. Se on hieno palaute ja  pidämme jatkossakin tästä kiinni että näyttelyymme on kiva tulla.
 
 Paljon kiitosta tuli myös siitä, että näyttelymme on aidosti moottoripyöriin ja moottoripyöräilyyn keskittyvä.
 
Teimme hyvän näyttelyn: ohjelma ja näyttely onnistuivat!
 
Ensi vuoden näyttely on 4.-5. toukokuuta. Näyttelyn suunnittelu onkin jo alkanut, joten mikäli tulee mieleen jotakin kehitettävää, niin laitahan vinkkiä mahdollisimman pian Penalle pentti.koistix(at)gmail.com. tai Jarmolle; jarmo.korhonen(at)pp2.inet.fi.
 
Iloisin näyttelyterveisin;
 
Pentti Koistinen
Puheenjohtaja KMC
 
 
PS. Muistoksi näyttelytalkoisiin osallistuneille tulee KMC;n -putkihuivi(puffi).
Mikäli et sunnuntaina saanut omaasi, niin tallilla on huiveja sekä nimilista.
Laita merkintä nimesi kohdalle, kun otat puffin.