Kuopion MP-näyttelyn tuotosta lahjoitus Hope ry:lle

30.03.2019

Jo perinteeksi tullut KMC:n lahjoitus menee tänä vuonna vähävaraisia lapsiperheitä auttavalle Hope ry:lle.
Hope ry on valtakunnallisesti vapaaehtoisvoimin toimiva järjestö, joka jakaa vähävaraisille ja kriisin kokeneille perheille lahjoituksina saatuja tavaralahjoituksia.
Yhdistys pyrkii mahdollistamaan lapsille elämystoimintaa yhdessä yhteistyökumppaneiden kanssa.

KMC:n lahjoitus luovutetaan Hope Kuopion käyttöön.
- Emme ratkaise tällä lahjoituksella taloudellisissa vaikeuksissa olevien lapsiperheiden ongelmia, mutta haluamme näin tukea Hope ry:n toimintaa, kertoo KMC:n puheenjohtaja Pentti Koistinen.

KMC on tehnyt MP-näyttelyn lipputuotoista perinteisesti lahjoituksen jollekin lasten tai nuorten hyväksi toimivalle taholle.
Aiempina vuosina lahjoituksen kohteena on olleet mm. Etsivä-nuorisotyö, Motoristit koulukiusaamista vastaan ry. ja viime vuonna KYS;n nuorisopsykiatrian yksikkö.
Kuopion MP-näyttely on Kuopio-hallissa 4.-5.5.2019




 

MP-näyttelyn uutiset



Uutisen pvm.: 07.05.2019
Mystinen esine selvisi

Uutisen pvm.: 06.05.2019
Penan kiitokset näyttelyväelle


Uutisen pvm.: 04.05.2019
Yllätyskosinta MP-näyttelyssä














Uutisen pvm.: 20.04.2018
Kuvagalleria







Uutisen pvm.: 08.02.2018
MP-kaupan aallonpohja ohitettu?





Uutisen pvm.: 25.04.2017
Kuopion MP-näyttelyn 2017 kuvasatoa

Uutisen pvm.: 24.04.2017
Penan kiitokset -17 näyttelyväelle