KMC päätti 2018 ajokauden komeasti

24.09.2018


Iloista meininkiä oli koko viikonloppu KMC:n ajokauden päättäjäisissä Siilinjärvellä Punttisilmässä. Paikalla oli parhaimmillaan lähes 90 kerholaista.




Yhdessäoloa, naurua, leikillisiä pelejä, saunomista, hyvä bändi ja erinomaista kerholaisten itse valmistamaa ruokaa, niistä aineksista oli rakennettu tämän vuoden ajokauden päättäjäiset.




Suurimman urakan teki Anita Kajanin johtaman keittiöryhmän naiset. Koko viikonlopun ruokailut aamupaloineen ei ollut ihan pieni rypistys. Loistavat ateriat isolle joukolle ja tästä iso kiitos näille ladyille. Huolto pelasi!







Sekin harvinaisuus nähtiin, että KMC:n oma ”House band” teki ensimmäisen keikan perjantaina.


Lauantai-illan bändinä oli mahtavan setin vetänyt Sweet Chlilly. Bändi saikin kerholaisilta paljon ansaittuja kehuja. Rock taipui moneksi heidän käsissään.











Takuuvarman löylykestityksen tarjoili Punttisilmän rantasauna, joka olikin ahkerassa käytössä.

Ajokauden 2018 kuvia on runsaasti galleriassa, johon pääset tästä linkistä: http://www.kmcry.fi/kuvat/kategoria/ajokauden-2018-paattajaiset-punttisilma

Gallerian kuvat: Heli Kukkonen, Aila Hiltunen, Aarne Saali, Risto-Pekka Kukkonen ja Sami Kautto.


 

Uutiset

Uutisen pvm.: 19.11.2018
Blood News eli Verj Uutisia 19.11.2018



Uutisen pvm.: 12.10.2018
Jäsenetuja päivitetty.



Uutisen pvm.: 30.09.2018
Sählyt alkavat 7.10 klo.17.00


Uutisen pvm.: 24.09.2018
KMC päätti 2018 ajokauden komeasti

Uutisen pvm.: 02.09.2018
Isot kiitokset Maraton-talkoolaisille.



Uutisen pvm.: 13.08.2018
Nahkaliivit kimppatilaus!








Uutisen pvm.: 02.05.2018
KMC:n Wappu 2018




Uutisen pvm.: 20.04.2018
Kuvagalleria






Uutisen pvm.: 14.03.2018
Kerhohuppari tilaus





Uutisen pvm.: 08.02.2018
MP-kaupan aallonpohja ohitettu?










Uutisen pvm.: 13.05.2017
”Ruosteet” poistossa





Uutisen pvm.: 25.04.2017
Kuopion MP-näyttelyn 2017 kuvasatoa

Uutisen pvm.: 24.04.2017
Penan kiitokset -17 näyttelyväelle











Uutisen pvm.: 17.01.2017
Hanx:n alennukset KMC:n jäsenille 2017

Uutisen pvm.: 11.01.2017
Ylen toimittaja vieraili tallilla









Uutisen pvm.: 15.05.2016
KMC:n MPEAK 2016 loistavassa säässä

Uutisen pvm.: 02.05.2016
KMC Wappubrunssilla

Uutisen pvm.: 22.04.2016
KMC: jäsenille keskustelupalsta