Kun korona-rajoitukset vihdoin antoivat myöden, pystyi KMC järjestämään ajokauden ensimmäisen ajotapahtuman, Kermaperseajon lauantaina 13.6.2020.

Fiilikset olivat korkealla. Olihan koronakevät laittanut ”pakettiin” kaikki tapahtumat myös KMC:ltä, aina vuoden päätapahtumasta Kuopion MP-näyttelystä lähtien.

 

Aamutuimaan Toivalan ST1-asemalle kokoontuikin iloinen kymmenien motoristien joukko.

Koko päivän ajan osallistujat eivät tienneet minne seuraavaksi ajetaan. Sen tiesivät vain tapahtuman järjestäjätiimiläiset. Siinä Kermaperseajon viehätys.

Toivalasta otettiin upeassa kelissä suuntimo Tuusjärven kautta Ronttopuistoon lähelle Varistaipaleen kanavaa, missä nautittiin herkulliset pullakahvit.

Puistossa on brontosaurusta esittävä teos, ja kun ollaan Savossa, se kiäntyy ronttosaarukseksi, niinpä hieno kahvilakin tunnetaan nimellä Rontto.

Ronttopuistosta ajettiin pieni nykäisy Varistaipaleen kanavalle, missä ihailtiin tätä kanavakokonaisuutta. Kolme sulkua peräjälkeen, vedenpinnan eroa kokonaisuudessaan 14 metriä. Todella hieno paikka. 

Ihailua herätti myöskin se, että kanava on rakennettu 1900-luvun alkupuolella käsi- ja hevosvoimin.

On ollut valtava urakka.

 

Turinaa riitti Varistaipaleen kanavan parkkipaikalla

– Mitteepä oot puuhaillut?

– Mukava nähä pitkästä aikoo?

– Ootko paljonki piässy ajelemmaan.

Eine Iivonen ja Matti Uronen hymylivät kilpaa kesäauringon kanssa.

– Aivan upeaa nähdä kavereita taas. Tämä on hieno juttu, tuumaili Eine.

– Oli hienoa, että KMC piti pintansa ja järjesti tämän tapahtuman,.

vaikka sitä toukokuulta ilmeisesti jouduttiin siirtämään, iloitsi Matti.

 

Varistaipaleelta ajoimme Heinäveden kirkonkylälle ruokailemaan ja tankkaamaan. Sieltä matka jatkui Ylämyllylle  Pohjois-Karjalan automuseoon.

Jos jollakulla oli jo korona-aika karannut mielestä, automuseolla se taas palautui. Porukka otettiin sisään kolmessa ryhmässä, kaikilta otettiin nimet ja puhelinnumerot ylös. Korona-ajan määräyksiä siltä varalta, että tautiketjua jouduttaisiin tämän ryhmän osalta jäljittämään. Hyvin tämä ymmärrettiin.

Ylämyllyltä letka suuntasi Tuusniemen satamaan, missä oli kahvittelut ja osallistumistodistusten jako. 

Kerrassaan hieno päivä upeassa kelissä hyvässä seurassa. Kiitos vielä järjestäjille Pena ja kumppanit.

 

LINKIN takana Kermaperseajo 2020 kuvagalleria.