Kuopion Moottoripyöräclubi ry eli KMC on vuonna 1981 perustettu kuopiolainen matkamoottoripyöräkerho. Se on tarkoitettu kaikille moottoripyöräilyä harrastaville ja siitä kiinnostuneille 16 vuotta täyttäneille. Olemme kuuluneet vuodesta 1990 Suomen Motoristit ry:een eli SMOTO:on.

Toimimme paikkakunnan harrastajien etuja ajavana yhteisönä, ollen yhteistyössä poliisin, vakuutusyhtiöiden ja mp-kauppiaiden kanssa.

Tavoitteenanne on kasvattaa jäsenissämme reilua motoristihenkeä, sekä jakaa heille tietoa liikennekasvatuksesta ym. harrastukseen liittyvästä.

Jäsenyytemme ehtona ei ole moottoripyörän omistaminen - kiinnostus asiaan riittää.

Vuosittain vahvistettava jäsenmaksumme on 25 euroa (2012) ja kertaluontainen liittymismaksu 10 euroa. Hienot kerhotilamme sijaitsevat Torikatu 9 kiinteistössä jossa jäsenet voivat hyvillä työkaluilla vaikka korjata pyöräänsä. Mahdollisuus myös pyörien talvisäilytykseen, säilytysmaksun suuruus vaihtelee jäsenen aktiivisuuden mukaan.

Toimintamme sisältää kesäisin esim:

  • käynnit kokoontumisajoissa
  • yhteiset illanvietot
  • osallistuminen FINITA-ajotapahtuman järjestelyihin
  • erilaisia koulutus- ja ajoharjoittelutapahtumia
  • ym. erilaisissa toiminnoissa mukanaolo

Talvisin:

  • käynti mp-näyttelyissä
  • erilaisiin motoristien talvitapahtumiin osallistuminen
  • saunaillat, laskettelutapahtumat,pilkkikisat, moottoripyörien rassaaminen jne.

Kerhon jäsenyydestä saat etua mm. moottoripyörän vakuutuksiin liittyvistä maksuista sekä alennuksia autolauttamaksuista.

 

Yhteystiedot:

KMC ry.
Torikatu 9 (Sokoksen takana)
70100 KUOPIO
puh. 050 464 1981

Ota yhteyttä

Kerhon hallitus