Kuopion Moottoripyöräclubin ajokauden avajaiset pidettiin perinteisen Kermaperseajon merkeissä lauantaina 24.5.2025.
Tapahtuman idea on simppeli, ajamme päivän aikana moottoripyörillä noin 100 mailin matkan ja matkan varrelle on valikoitu erilaisia vuosittain vaihtuvia kohteita. Nimensä mukaisesti Kermaperseajoon kuuluu olennaisena osana, että munkkikahveja ja ruokailu järjestetään riittävän tiheään osallistujajoukon energiatasojen ylläpitämiseksi. Oman jännityksensä osallistujille tuo se, että vierailukohteita ei kerrota mukana olijoille etukäteen.
Tänä vuonna Kermaperseajo alkoi Kuopion Matkuksen Juustoportilta, jossa nautimmekin ensimmäiset kahvit ja munkit. Kuopiosta matka jatkui Varkauteen, jossa tutustuimme Mekaanisen Musiikin Museoon. Näin digitalisaation aikana saattaa jäädä unholaan, että vuosisatojen aikana musiikkia on luotu mitä ihmeellisimmillä tavoin ja museon valikoimissa olikin yli 300 mekaanista laitetta musiikin aikaansaamiseksi. Hieno paikka ja iso suositus tälle.
Seuraavaksi matka jatkui kohti Pieksämäkeä, jossa kirjava joukko savolaisia motoristeja pysähtyi ansaitulle lounaalle Veturitalleille. Maittavan lounaan jälkeen teimme vajaan kilometrin siirtymän Savon Radan museoon, jonka tarjontaan kuului laaja kattaus Savon seudun rautateiden historiaa, aina höyryveturien tekniikasta lipunmyyntikoneiden kehityskaaren esittelyyn.
Rautateiltä siirryimme takaisin maantielle ja suunnistimme kohti Konnuslahtea ja Kaulamon kauppaa. Kolmannessa polvessa kyläkauppaa pitävä Aaro Kaulamo piti osallistujajoukolle pienen esittelyn kyläkaupan historiasta, jonka jälkeen siirryimme viimeisten munkkikahvien kimppuun. Tapahtuman virallinen osuus loppuikin tässä kohtaa ja siirtymät pois jokainen hoitikin omaan tahtiin.
Isot kiitokset Ismo Mäntyselle!
Järjestelyt olivat taattua laatua ja jälleen kerran Ismo oli keksinyt ja kartoittanut osallistujille hienot kohteet tutustuttaviksi. Tapahtumaan osallistui moottoripyörillä kerholaisia ja heidän kyytiläisiään yhteensä 49 henkeä.
Teksti ja kuvat:
Sami Kautto