KMC tekee hyvää!

Kuopion Moottoripyöräclubi on perinteisesti luovuttanut osan Kuopion MP-Näyttelyn tuotoista hyvään tarkoitukseen. Usein pyrimme suuntaamaan lahjoituksen lasten ja nuorten hyvinvointiin liittyville tahoille.

Tänä vuonna lahjoitus osoitettiin Pohjois-Savon hyvinvointialueen alla toimivalle Lasten ja nuorten perustason mielenterveys- ja päihdepalveluille, eli Lanulle.  

Lahjoitus on kooltaan 1500€.

Perhekeskuksen lasten ja nuorten mielenterveys- ja päihdepalvelut ovat perusterveydenhuollon palveluita. Palveluissa hoidetaan lapsia ja nuoria, joiden oireilu on pitkittynyttä lievää tai keskivaikea-asteista. Palveluihin ohjaudutaan silloin, kun koulu- tai opiskeluterveydenhuollossa, kuraattori- tai psykologipalveluissa, kasvatus- ja perheneuvonnassa tai terveyskeskuksessa toteutetut tukitoimet eivät ole riittäviä.

Lasten mielenterveys- ja päihdepalvelut ovat tarkoitettu alle 13-vuotiaiden lasten hoitoon.

Nuorten mielenterveys- ja päihdepalvelut ovat tarkoitettu 13-19-vuotiaille nuorille perheineen ja verkostoineen.

Palvelulla pyritään tuottamaan tarvittava hoito oikea-aikaisesti ja asiakaslähtöisesti yhteistyössä lapsen, nuoren ja perheen kanssa.

Työskentely sisältää yksilöllisen hoidon tarpeen mukaan hoitosuhdetyötä, perhe- ja verkostotyötä, tutkimuksia sekä kuntoutusta. Lisäksi palveluissa on myös ryhmätoimintoja. Lasten ja nuorten mielenterveys- ja päihdepalveluissa työskentelee psykologian, hoitotyön, sosiaalityön ja lääketieteen osaajia. Työtä tehdään moniammatillisesti. 

 

Lahjashekin luovutus Lanulle tapahtui 3.7. Tietoteknian rakennuksessa. KMC:n puolesta lahjashekin luovutti kerhon varapuheenjohtaja Jaana Hirvensalo.