MP-näyttely

Kiitos MP-näyttelyn talkoolaisille

2025-05-11T09:59:10+03:0011.5.2025|MP-näyttely, Uutiset, Yleinen|

Isot kiitokset näyttelypäällikkö Jarmo T. Korhoselle ja viime syksystä saakka mm. näyttelyn suunnittelun, markkinoinnin, myynnin ja tiedotuksen parissa ahertaneelle KMC:n näyttelytiimille. Kaikki meni hienosti ja saimme Kuopion MP-näyttelyyn kahden päivän aikana noin 6000 kävijää. Käsipareja tarvitaan paljon näin suuren tapahtuman toteuttamiseen ja on hienoa, että innokasta ja ahkeraa porukkaa oli taas runsaasti (n. 134hlöä) talkoissa.

Kuopion MP-Näyttelyssä 2025 palkittiin näyttelyn hienoimmat pyörät

2025-05-06T13:26:34+03:006.5.2025|MP-näyttely, Yleinen|

Kuopion MP-Näyttelyssä järjestettiin nyt 5-kerran näyttelyn hienoin pyörä -yleisöäänestys. Näyttelypyörät oli jaettu kolmeen luokkaan kuutiotilavuuden mukaan, mopoihin, kevareihin ja isoihin moottoripyöriin. Äänestyksessä oli mukana yhteensä 177 yksityisessä omistuksessa olevaa näyttelypyörää. Palkintona jokaisessa luokassa oli hieno pokaali. Moposport lahjoitti mopo -luokan voittajalle 100€ lahjakortin. Tänä vuonna Juho’s Garage lahjoitti lisäksi tuotekassin, joka arvottiin kaikkien mopo-luokkaan osallistuvien

Loistava kävijämäärä Kuopion MP-näyttelyssä

2025-05-04T18:39:09+03:004.5.2025|MP 2023, MP-näyttely, Yleinen|

Aivan viime vuoden ennätyslukemiin ei tämän vuoden Kuopion MP-näyttelyn kävijämäärä ei noussut, mutta lähelle kuitenkin.Näyttelyssä oli viikonloppuna 5908 kävijää. Kävijämäärää rokottivat viikonlopun epävakainen ja viileä sää, arvioidaan KMC:sta. Esiintyjien ehdottomina helminä olivat tsekkiläiset stuntit Katerine Kykalova ja Jakub Kykal sekä kuopiolainen Eelis Rahunen. Tsekkiläinen pariskunta esitti Suomessa ensimmäistä kertaa nk duo-numeron, jossa molemmat olivat saman

Hurjapäinen tsekkipariskunta tahditti Kuopion MP-näyttelyn avauspäivää

2025-05-03T18:01:18+03:003.5.2025|MP-näyttely, Uutiset, Yleinen|

Yleisöä avauspäivä veti hienosti; 4126 kävijää! Esiintyjien ehdottomina helminä olivat tsekkiläiset stuntit Katerine Kykalova ja Jakub Kykalov, sekä kuopiolainen Eelis Rahunen. Tsekkipariskunta esitti Suomessa ensimmäistä kertaa nk. duo-numeron, jossa molemmat olivat saman pyörän päällä. Kolmikko saikin yleisöltä valtavasti kehuja. Kehuja sai yleisöltä myös näytteilleasettajien määrä, mikä nousi näyttelyn historian uuteen ennätykseen. Näyttelyssä on esillä yli

Kuopion MP-Näyttelyyn saapumista nopeutetaan avaamalla uusi sisäänkäynti ennakkolipun ostaneille

2025-04-28T20:16:17+03:0028.4.2025|MP-näyttely, Uutiset, Yleinen|

Viime vuonna kävijäennätykseen yltänyt Kuopion MP-näyttely haluaa tarjota vierailleen ensiluokkaisen messuelämyksen. Sen vuoksi tänä vuonna olemme kiinnittäneet erityistä huomiota sisäänkäynnin jouhevuuteen jonojen välttämiseksi. Vapun jälkeisenä viikonloppuna näyttelyvieraat toivotetaan tervetulleeksi kahden sisäänkäynnin kautta. Sisäänpääsyä sujuvoitetaan ohjaamalla ennakkolipun ostaneet Kuopio-hallin B-ovelle. Lipun perinteisesti ovelta, joko kortilla tai käteisellä hankkivat, saapuvat tapahtumaan A-oven kautta. Tällä kahden sisäänkäynnin järjestelyllä

Tsekkiläispariskunnalta Duo Moto Show Kuopioon ensimmäistä kertaa Suomessa

2025-04-27T20:51:56+03:0027.4.2025|MP-näyttely, Yleinen|

Halusimme luoda jotain ainutlaatuista Hurjapäinen tsekkipariskunta Katerina Kykalova ja Jakub Kykal esittävät Kuopion MP-näyttelyssä 3.-4.5.2025 Kuopio-hallilla todella harvinaiset stunt-näytökset. Esitykseen kuuluu nk. duo-stunt -numero, jossa yhden pyörän kyydissä on kaksi henkilöä. -Duo-stunt-numero kehittyi luonnollisesti treenatessamme yhdessä ja huomatessamme mahdollisuuden luoda jotain ainutlaatuista. Se yhdistää tarkkuuden, tasapainon ja luottamuksen – elementit, jotka tekevät esityksestämme todella ainutlaatuisen,

Lasten leikkipaikka Kuopion MP-Näyttelyyn

2025-04-26T17:57:51+03:0026.4.2025|MP 2023, MP-näyttely, Yleinen|

Kuopion MP-näyttely on avoin kaikenikäisille. Vuosien mittaan olemme havainneet lapsiperheiden lisääntyneen suosion tapahtumaamme kohtaan ja tämän vuoden näyttelyyn rakentuukin oma alue perheille, etenkin niiden pienimmille jäsenille. Alueella on lapsille tarkoitettuja leikkivälineitä. Leikkipaikka on valvomaton ja jokainen leikkijä on huoltajiensa vastuulla. Säännöt leikkipaikalla toimimiseen löytyvät leikkialueen vierestä. Lisäksi leikkipaikan läheisyyteen järjestellään pöytiä ja tuoleja ja näin

Aktiviteettia Kuopion MP-näyttelyyn

2025-04-25T19:49:30+03:0025.4.2025|MP 2023, MP-näyttely, Uutiset, Yleinen|

Tarjoamme näyttelyvieraillemme monipuolisia messuelämyksiä ja tässä artikkelissa esittelemme niistä kaksi konkreettista, joita jokaisen näyttelyvieraan on mahdollisuus päästä itsekin kokeilemaan vapun jälkeisenä viikonloppuna. Stunt Freaks Teamin keulintasimulaattori Kuopion MP-Näyttelyyn. Viime vuonna kovaa suosiota niittänyt keulintasimulaattori saapuu jälleen Kuopioon. Laitteen perusperiaatteena ovat isot, noin 400 kilogrammaa painavat metallirullat, joiden päällä olevan moottoripyörän takarengas pyörittää rullia. Simulaattorin ajopelinä

Kuopiolainen Tuomas & Välähdyksiä MP-Näyttelyn bändinä

2025-04-13T08:00:42+03:0013.4.2025|MP 2023, Uutiset, Yleinen|

Vahvasti tuttua kuopiolaista osaamista jälleen MP-näyttelyssä 3.-4.5.2025 kun Kuopio-hallin lavalle nousee Tuomas & Välähdyksiä. Tuomas Jauhiainen luonnehtii bändiä perhe- ja kaveripiiribändiksi. -Omaa perhettä ja kaveripiiriä. Mukavaa on ollut meno. Tuomas sanoo perustamisvuodeksi 2020, eli koronavuoden. -Siinä kävi niin, että minulle ostettiin studioaikaa 50-vuotissynttärilahjaksi. Pöytälaatikosta kaiveltiin sävellyksiä ja tekstejä. -Äänitettiin Välähdyksiä-biisi ja siitähän se sitten bändin

MP-Näyttely palaveri tallilla 13.4.2025 klo 15.00

2025-04-08T19:23:09+03:008.4.2025|2021, MP 2023, Tapahtumat, Uutiset, Yleinen|

MP-Näyttely 2025 palaveri 13.4.2025 klo 15.00 tallilla. Kevään 2025 MP-näyttelyn suunnittelu jatkuu viidennen ja viimeisen kokouksen merkeissä. Vuoden 2024 näyttely oli suuri menestys ja nyt onkin hyvät pohjat lähteä suunnittelemaan ensi vuoden näyttelystä vieläkin parempaa. Viidennessä ja viimeisessä kokouksessa jatkamme näyttelyn suunnittelua ja katsomme että kaikki on kunnossa tulevaa näyttelyä varten. Kaikki näyttelyn järjestämisestä kiinnostuneet

Go to Top