Kaikkiaan noin 70 kerholaista otti osaa KMC:n 2019 ajokauden päättäjäisiin Siilinjärvellä Punttisilmässä. Osa oli koko viikonlopun, osa piipahti päiväseltään.
Syytä juhlaan olikin, sillä sen lisäksi, että kerholaisten moottoripyörät haukkasivat kilometrejä, oli myös isoja talkoita. KMC:n järjestämässä Kuopion MP-näyttelyssä oli talkoissa yli kolmannes jäsenistöstä.
Lisäksi KMC hoiti useita vaativia liikenteen ohjaustehtäviä useissa tapahtumissa kymmenien talkoolaisten voimin. KMC:n oma kokoontumisajo Finita Tervon Lohimaassa onnistui sekin loistavasti ja tässäkin tapahtumassa oli talkoissa useita kymmeniä kerholaisia.
– Näiden mittavien tapahtumien läpivienti ei onnistuisi ilman kerholaisten isoa panosta. Kiitos kaikille mukana olleille, yhdessä saamme paljon aikaan, kiitteli KMC:n puheenjohtaja Pentti Koistinen.

Viikonlopun upein suoritus oli, taas kerran Anita Kajanin johdolla työskenneellä keittiöryhmällä. 70.n ihmisen ruokkiminen ei ole aivan pikkujuttu. Loistavat ateriat ja varsinkin lauantain illallinen vetää vertoa mille tahansa ravintolalle.

Pääruokana, loistavien lisukkeiden kanssa oli rosvopaisti.Siinä muuten kävi paistopaikalla ukko jos toinenkin nuuhkimassa paistopaikalla päivän mittaan.


Musiikista vastasi perjantai-iltana KMC:n oma house-bändi Veltto 4 (tai Veltto nelonen, kuis vaan). Hienoa työtä pojat olivat tehneet!
Lauantain bändinä oli raskasta rockia soittava kuopiolainen Sweet Chilly, jonka esitys ei taaskaan jättänyt ketään kylmäksi.
Lauantaina ehdittiin myös kisailla Janne Hyvärisen johdolla. Kolmiottelun (tietokilpailu, mölkky, tikanheitto) vei nimiinsä joukkue ”Turvattomat karkulaiset” (Pena, Ismo, Mari ja Tumi).

Tapahtuman kuvagalleriaan pääset tästä linkistä:  https://www.kmcry.fi/kuvat/kategoria/2019-ajokauden-paattajaiset

Olj tuas mukavoo!