Vulcan Riders Association Rally järjestettiin Mikkelin Visulahdessa 13.-16.6.2019. Sunnuntaina 16.6 aamupäivällä VR; Finlandista soitettiin KMC:n puheenjohtaja Pentti Koistiselle ja kysyttiin voisiko KMC jotenkin auttaa, norjalaisella ralliin osallistuneella oli kotimatka katkennut Kuopioon Kolmisopelle rengasrikon vuoksi.  Kaikki paikat kiinni, eikä hinurikaan tiennyt minne viedä pyörä/mies.  

Lähes salaman lailla Pena sai Mäntysen Ismon kaveriksi ja kiikuttivat hinausauto tykönään pyörän ja kuskin KMC:n kerholle. Sisuskumi meni vaihtoon, mutta matka tyssäsi uudelleen ennen Siiliä kehvolle. Kun paikkavaahtokaan ei auttanut, oli pyörä otettava hinurilla taas tallille. Uudesta sisuskumista löytyi jälleen pistoreikä, mutta päällyskumista ei löytynyt edelleenkään piikkiä tai vikaa.  Varmimmaksi vaihtoehdoksi todettiin myös päällyskumin vaihto. Sunnuntai Illan tullen soittokierroksen jälkeen uusi rengas löytyi Kuittisen Jarmolta, Iron Horselta (ISOT kiitokset Jarmolle). Uusi rengas paikoilleen ja tyytyväinen kaveri pääsi jatkamaan matkaa n.klo 19.00.  Kyseinen norjalainen kanssamotoristi asuu Hammerfestissä ja on kotoisin Honningsvåg;istä (Nordkapp). Muutama päivä myöhemmin oli kaveri onnellisesti perillä Hammerfestissä. Hyvin oli loppumatka sujunut, ehkäpä tapaamme vielä jossain kokoontumisajossa.

Vulcan Ridersit ojensivat tapahtuman hoidosta KMC:n Ismo Mäntyselle hienon taulun sekä kerhonsa viirin Outokummun vanhalla kaivoksella torstaina 20.6.2019. (kuvat ohessa)

LINKKI Vulkan Riderssin sivuille aiheesta.