Joensuulainen ratamoottoripyöräilijä Erno Kostamo on toipunut hyvin marraskuussa sattuneesta vakavasta loukkaantumisestaan. Kostamo joutui mukaan Macaon GP:ssa sattuneeseen joukkokolariin, minkä seurauksena häneltä repesi keuhko ja murtui selkä.

Hyvästä toipumisesta kertoo se, että Kostamo on menossa pääsiäisenä Tsekkiin ajamaan testiajoja.

Tiivistä kalenterista löytyi tilaa ja joensuulainen on mukana Kuopion MP-näyttelyssä huhtikuussa.

Viime kesän Imatran Ajoissa Kostamo nappasi kaksi kakkostilaa katuratasarja IRRC:n luokissa.

Jo tutuksi tullutta yleisön suosikkia stunt-ajoa nähdään jälleen Kuopio-hallilla kun taitavat Vatasen veljekset antavat näytöksiä kumpanakin näyttelypäivänä.

Näyttelyn mususointi on tuttuun tapaan savolaista soitantoa. Bändina esiintyy molempina päivinä iisalmelainen Pretty Wild Ones.

Näyttelyn näytteilleasettajat löytyvät täältä: 

Kuopion MP-näyttelyn teemana on tänä vuonna omintakeiset moottoripyörät, eli rakenneltuja pyöriä on runsaasti nähtävillä.

Erikoisuutena on myös mopoille tuleva oma osasto. Osastolle on tulossa lähes 50 mopoa, joissa suuressa osassa näkyy omistajan kädenjälki.

Viime vuosina Kuopion MP-näyttelyssä on ollut esillä 150-200 moottoripyörää ja samaan uskotaan määrän tänäkin vuonna yltävän.

Koko Kuopion MP-näyttelyn organisaatio pyörii tuttuun tapaan kerhon omien talkoolaisten voimin, joita tänäkin vuonna on mukana toista sataa.

Kuopion MP-näyttely on Kuopio-hallissa 18.-19.4. 2020.

Näyttelyn ovet ovat avoinna la 18.4. klo 9.00 – 17.00 ja su 19.4. klo 9.00 – 16.00.