Jo aamupäivä näytti suuntaa mihin yleisömäärässä tullaan nousemaan.  Jopa sadan metrin jono polveili Kuopio-hallin ovella.

Lopulta kävijämäärä nousi ennätyslukemiin lauantain osalta: 4574 kävijää. Vuosi sitten koko viikonlopun kävijämäärä oli 4810, mikä oli sekin ennätys.

-Otimme käyttöön näyttelyyn koko Kuopio-hallin, lisäsimme näytteilleasettajien paikkoja ja erityisesti moottoripyöriä, joita on meillä esillä noin 300. Yleisö tuntui vastaavan huutoon, iloitsee KMC:n puheenjohtaja Pentti Koistinen.

Lauantain kävijämäärä on näyttelyn ennätys avajaispäivälle Kuopio-hallissa, jossa näyttely on ollut vuodesta 2014. Viime kevääseen saakka KMC:llä on ollut käytössä kolmasosa hallista.

Sunnuntaina ovet aukeavat klo 10. Ohjelmassa on mm. kaksi stunt-esitystä Niko Säkkisen johdolla, musiikkia ja komeimman pyörän yleisöäänestyksen julkaisu päivän päätteeksi noin klo 15.30.

Lisätietoja:

Pentti Koistinen puheenjohtaja KMC p. 0400-399904

Kuvat: Vesa Kervinen