Uutiset

Vuoden Kerholainen 2022 on valittu.

2023-03-08T11:30:23+02:008.3.2023|2021, Uutiset, Yleinen|

KMC:n hallitus on perinteisesti julkistanut vuoden Kerholaisen aina helmikuun vuosikokouksessa. Niin tehtiin tottakai tänäkin vuonna ja vuoden 2022 Kerholainen on Pekka Matilainen. Perusteluina Hallitus mainitsi Pekan vuosien ajan tekemän erittäin ansiokkaan työn kerhon aktiivina ja talkoolaisena tapahtumissa. Lisäksi Pekka oli viime vuosikymmenen alkupuolella usemman vuoden myös kerhon hallituksessa mm. varapuheenjohtajana. Viime keväänä Pekka oli tapahtumavastaavan

Järjestyksenvalvojan peruskurssi KMC:n jäsenille.

2023-01-09T20:02:57+02:009.1.2023|Uutiset, Yleinen|

Kuopion Moottoripyöräclubi ry järjestää halukkaille jäsenille järjestyksenvalvojan peruskurssin jos saadaan tarpeeksi osanottajia. Järjestyksenvalvojan peruskurssi (40 h) on suoritettava, jos haluat työskennellä järjestyksenvalvojana yleisötapahtumissa, urheilutapahtumissa, ravintoloissa, yms. Kerholla on järjestyksenvalvojan kortin omaavia henkilöitä noin 20 ja lisää tarvittaisiin. Kurssi on kerhonjäsenelle maksuton, KMC ry hoitaa kaikki kulut. Alla aikataulu kurssista. 1. ti 7.2 kello 17.00-21.00 (5

HANX:lta loppuvuoden tarjous KMC:n jäsenille.

2022-12-21T14:22:10+02:0021.12.2022|2021, Uutiset, Yleinen|

Kerhon monivuotinen yhteistyökumppani tarjoaa vuoden loppuun huikeat tarjoukset, vielä kerkiää vaikka pukinkonttiin. Hanx verkkokaupassa loppuvuoden KAIKKI tuotteet -20% (alennus normaalihintaisista tuotteista myös tilaustuotteet) Koodilla: KERHOJOULU20 Alennus ei vaadi kirjautumisesta. Alekoodi voimassa 31.12.2022 asti. https://www.hanx.fi/

Talli-illat alkavat keskiviikkona 12.10.2022

2022-10-04T16:18:50+03:003.10.2022|2020, Uutiset|

Kerhoillat alkavat tuttuun tapaan keskiviikkoisin kerholla klo 18 alkaen. Tervetuloa mukaan tapaamaan muita kerholaisia kahvittelun lomassa. Talli-iltojen yhteydessä tulee olemaan joka kuukauden ensimmäinen keskiviikko kerhotuotteiden myyntiä. Samalla otetaan vastaan palkintoja ensi kevään mp-näyttelyn arpajaisiin.   Tervetulloo.

Talvisäilytyspaikat 2022-2023 on nyt jaettu!

2022-09-20T19:55:50+03:0020.9.2022|Uutiset|

Talvisäilytyspaikat kaudelle 2022-2023 on nyt jaettu. Tänä vuonna paikkoja riitti kaikille halukkaille ja perinteisesti paikkajaossa on otettu huomioon aktiivisuus kerhon talkoissa kuluvana vuonna 2022. Paikan voi käydä tarkistamassa EXTRANETISTÄ TÄMÄN LINKIN TAKAA josta löytyy lista paikan saajista. Pyöriä voi alkaa tuomaan tallille samantien, vaikka talli-iltojen aikana jotka alkavat lokakuun alussa.  Täytä pyörää tuodessa info-lappu pyörän

VISIIRIN TAKAA – KERMAPERSE 2022

2022-07-24T22:33:50+03:0024.7.2022|2021, Uutiset, Yleinen|

Tämän vuotinen Kermaperse-ajo ajoittui edellisiin nähden hieman myöhäisempään ajankohtaan. Kerhon järjestämä HMKP2022 ajoittui keväälle samoille kohdille ajokauden avausta ajatellen, joten tämän järjestäminen keskellä kauneinta kesää oli perusteltua. Kesän kauneus oli ennusteiden valossa enemmän katsojan silmässä. Runsasta vesisadetta ja ukkosta luvattiin otaksutun reitin varrelle koko päiväksi. Aamulla kurvatessamme kokoontumispaikalle, meidän lisäksi paikalla oli yksi (1) moottoripyörä

Kiitokset HMKP-järjestelyissä mukana olleille.

2022-05-22T23:09:55+03:0022.5.2022|HMKP 2022 uutiset, Uutiset, Yleinen|

Tuhannet kiitokset kaikille Hymyilevän savottaan osallistuneille talkoolaisille, ilmoitusmyyjille ym. ym.  Hieno tapahtuma saatiin aikaiseksi, harvasta kerhosta löytyy tälläista yhteisöllisyyttä ja asennetta!  KIITOS!   - Pekka Matilainen  Tapahtumavastaava  KMC 

Iltabileet ginitislaamolla, rockia, Benelli-koeajoa, Hymyilevän Motoristin Kevätpäivä Kuopion Tahkolle

2022-05-16T21:24:26+03:0016.5.2022|2021, Uutiset, Yleinen|

  Valtakunnallinen motoristien ajokauden startti Hymyilevän Motoristin Kevätpäivä (HMKP) järjestetään 21.5. Tahkovuoren hulppeissa maisemissa Kuopion Nilsiässä. Yhden päivän mittainen tapahtuma on perinteinen motoristien kattojärjestö Suomen Motoristien (SMOTO) ajokauden avaustapahtuma, jonka järjestelyistä vastaa paikallinen jäsenjärjestö, Kuopiossa Kuopion Moottoripyöräclubi KMC. Kahtena keväänä peräkkäin HMKP jouduttiin perumaan koronarajoitusten takia. HMKP:n perinteisiin kuuluu letka-ajo, jota varten tänä vuonna kokoonnutaan

HMKP-Talkoot, työvuorolistat ja talkoo-ohje.

2022-05-16T21:09:24+03:0016.5.2022|Tapahtumat, Uutiset, Yleinen|

Hymyilevän Motoristin Kevätpäivä Tahkolla 21.5.2022 Odotettu HMKP järjestetään Tahkolla tulevana viikonloppuna. Kiitos kaikille talkoisiin ilmoittautuneille, tapahtuman järjestelyt alkavat jo perjantaina 20.5 klo 12.00 alkaen Tahkon ja Nilsiän ympäristössä. Talkoo-ohjeet, paraatikartta ja työvuorolistat löytyvät JÄSENOSIOSTA. Tervetuloa mukaan.

Go to Top